Uusi osa alkakoon :P Tässä osassa seiniä on vielä osissa kuvissa alhaalla mutta en osannut aikaisemmin kiinnittää siihen huomiota joten yritän jatkossa muistaa. En myöskään ole kovin hyvä kuvaamaan mutta ehkä se siitä. Mutta nyt tarinaan

Jalo ja Nelli olivat adoptoineet pojan muuta hänestä ei ole vauva aikana kuvia ollenkaan. Pojan nimeksi tuli Ami mutta koska poika on adoptoitu, häntä usein sanotaan Otoksi.

Amista kasvoi ihan suloinen taapero mutta nenä on kamala...

Amia rakastettiin kuin omaa lasta.

Mutta Jalo ja Nelli tahtoivat lisää lapsia ja päättivät tehdä asialle jotain....

Pelehtimisen jälkeen, Nelli tunsi olevansa elämänsä kunnossa.

Mutta hetken päästä olo ei enää ollutkaan niin hehkeä kuin hetki sitten. Vauva oli saanut alkunsa.

Eikä mennyt kauaa kun maha jo suureni.

Uuden vauvan myötä, ei Otolle enää riittänyt yhtä paljon aikaa kuin ennen...

Ja ei mennyt kauaakaan kun jo Aamu kasvoi lapseksi.

Ami ja Aamu olivat ylimmät ystävät. He leikkivät yhdessä, riehuivat ja tietysti myös tappelivat.

"Sano nyt isi.... Sano sano nyt vaan!!" Mittä äitti on? eei itiiiii!!!!"

Kun Jalo epätoivoisesti opettaa Ottoa sanomaan isi ja Nellin nukkuessa oli Aamun huolehdittava itsestään.

Mutta onneksi vauva syntyisi aivan pian.

Koska Aamu oli jo lapsi, hänet haluttiin yksityiskouluuun ja onneksi Jalo osasi suostuttelun taidon...

Aamu koitti ja oli Aamun aika lähteä kouluun. (heh heh :DD)

Nelli joutui olemaan päivät yksin ja hän käytti sen hyödyksi maalaamalla.

Oli synnytyksen aika... "AAAAUUUUUHHHH!!! AUTTAKAAAA!!!" Mutta kuka olisi voinut auttaa kun ei ketään ollut kotona. Nelli raukka.

Onneksi synnytys sujui kuitenkin hyvin ja sieltä tuli pieni tyttö. Tyttö sai nimekseen Aada.

Aadassa ei ollut paljoa hoitamista, kiltti kun oli.

Kukaan ei huomannut Oton kasvua. Aamu oli innoissaan "Jee vihdoinku leikkikaveri!!!!"

Ja tuosta hetkestä lähtien he olivat erottamattomat.

Mutta kuten kaikki isosiskot, myös Aamu osasi olla ilkeä. "Lälääää! Et voita mua tappelus vaik mie oon tyttö!!!"

Jalo oli hyvin kiintynyt poikaansa vaikka hänet oli adoptoitu. Otolle myös kerrottin asiasta ja hän otti asian hyvin.

Jalon päivä oli kiireinen... Ensin nopeasti aamupalaa...

Sen jälkeen rankkaa kuntoilua....

Ja Nellin ollessa täissä myös lasten hoitoa....

Ja se kannattí. Rahaa tuli entistä enemmän.

Mutta sitten, pienen fiilistelyn jälkeen, tuli Nellillä kiire vessaan. "MITÄH?! Enhän minä voi olla raskaana meillähän oli k... Voi ei!"

Mutta seuraavana yönä se oli varmaa. "Minä siis sittenkin olen raskaana. Ei se voi olla mitenkään mahdollista!"

"Perhanan perhana! Miten ne naiset aina onnistuu! Taas hopealusikka jääny jumiin! ROSKAPURISTIMEEN!!! EI VOI YMMÄRTÄÄ! EI MIESTEN AIVOKAPASITEETTI RIITÄ YMMÄRTÄMÄÄN!"

Eikä hopealusikan irrottamisesta mitään hyvää seurannut.... Kamala sähköisku. "Kulta sinun pitäisi olla varovaisempi noitten koneítten kanssa!" "JA sinun ei tarvis työntää sinne mitään lusikoita."

Ruuan kälkeen joku outo hiippari tuli leikkimään Aamun knassa... Ei se Aamua haitannut, vähän ihmetti vaan.

Maha kasvoi entisestään, kohta olisi taas aika synnytyksen.

Ja oikein arvattu! Pian se alkoikin.

Kipu oli kauhea! (En voi ymmärtää miten toi synnytys alkaa aina maalatessa :D)

Ja poika pieni sieltä tulikin. Nimekseen hän sai Aatu.

Aatun hoitamiseen meni taas paljon aikaa... (En tiiä mihin kaikki Aadan taapero ja vauvakuvat on menny :( )

Mutta näihin tunnelmiin päättyy toinen osa :) Saa kommentoida :P